Tavoitteena ”eläköityminen” 45-vuotiaana – miten se on mahdollista?

Helsingin Sanomat julkaisi jutun piilokuluista ja minua haastateltiin juttuun liittyen. Jutun voi lukea täältä, mutta se on valitettavasti maksumuurin takana. Jos et ole käyttänyt jo hesarin kahden viikon ilmaista kokeilua, niin käytä se vaikka nyt. Jutun aiheena oli siis piilokulujen karsiminen ja sitä juttu pääpiirteittäin käsittelikin ja sen kannalta oli hyvä juttu, mutta otsikko alkoi näin: ”Myyjä Heidi Kohonen, 23, aikoo jäädä eläkkeelle jo 45-vuotiaana ja elää säästöillään..” ja arvata saattaa, että se loi jutusta ihan vääränlaisen mielikuvan. Vaikka jutun pääpaino olikin piilokuluissa, niin se jäi tuon otsikon alle ja koko jutusta tuli todella epärealistiset ja naiivit mielikuvat, joita päätin nyt vähän oikaista.

”Noilla tuloilla ja säästösummilla ei ole mahdollista saada riittävää rahasummaa kasaan.”

Ei olekaan ja tiedän sen itsekin, mutta kuten jutusta voi lukea, niin tarkoitus ei olekaan jatkaa samalla tavalla koko loppuelämää vaan se on tämän hetkinen tilanne. Jutussa oli, että sijoitan tällä hetkellä 100 € kuussa ja se pitääkin ihan paikkaansa. Mutta tuo on minimisumma mitä tällä hetkellä menee ja sen lisäksi säästän vielä ASP-tilille ja puskuriin, joten tuo ei ole ainoa summa, mitä säästän tällä hetkellä. Ensi vuodesta eteenpäin toivottavasti minun ei tarvitse enää puskuria kerryttää ja voin laittaa kaikki säästämäni rahat pelkästään asuntoa varten ja sijoituksiin ja olen tehnyt tätä varten selkeän suunnitelman ja esimerkiksi sijoitettava summa on suunnitelman lopulla vähintään 8 400 € vuodessa eli 7-kertainen määrä nykyiseen verrattuna ja sillä pitäisi pötkiä aika pitkälle omien tavoitteideni suhteen.

En ole niin naiivi tyhmä tytön tyllerö, että kuvittelen saavani muutaman tonnin vuosisäästöillä ja satasen kuukausisijoituksilla itselleni riittävästi omaisuutta jäädäkseni pois työelämästä 45-vuotiaana. Olen laskenut sijoitussuunnitelmani paikkaansa pitävyyden useita kymmeniä kertoja erilaisin variaatioin ja olen käynyt vaikka minkälaisia mielikuvia läpi ja laskenut niiden pohjalta riittävän summan itselleni ja tuossa alla on kuvaaja, josta selviää oman taloudellisen riippumattomuuteni raja. Ihan kaikkea en voi kuitenkaan ennustaa eikä tarvitsekaan ja silloin suunnitelmaa voi ja pitääkin muuttaa. Ja ennen kuin joku taas sanoo, ettei tuo riitä koko loppuelämäkseni, niin ei tietenkään riitä tuollaisenaan. Sen takia en otakaan tota koko summaa kerralla ulos vaan kuukausittain sen verran mitä tarvitsen ja jätän loput kerryttämään korkoa, joka noinkin isosta summasti kertyy aika kiitettävästi vuosien kuluessa. Laskelmassa ei ole otettu huomioon inflaatiota tai esimerkiksi pääomaveroa, mutta suunnitelma ja kaikki luvut eivät ole ihan kiveen hakattuja. Ne voivat muuttua ja niitä saa muuttaa, mutta olen halunnut luoda itselleni edes suuntaa antavan suunnitelman, jonka pohjalta toimin jo nyt.

Usein on tullut vastaan, että pitäisi olla miljoonan euron arvoinen salkku, että olisi taloudellisesti riippumaton ja voisi jäädä pois työelämästä. Minä en oikein tiedä, mistä tuo luku saadaan, koska silloin menot kuukaudessa pitäisi noin 3500 € ja en usko millään, että koskaan minun menot noin suuret olisi vaan ne pysyvät suhteellisen pienenä koko elämäni ajan. Ehkä se on tämä kuuluisa ”miljoonakerho”, joka muokkaa ihmisten käsitystä siitä, mikä riittää.

En voi tietenkään tietää mitä elämässäni tulee tapahtumaan, mutta tuo onkin sellainen suunnitelma, joka toteutuu tuollaisenaan, jos elämä menee niin kuin olen kuvitellut ja harvoin se valitettavasti kuitenkaan menee ja tiedostan sen. Asiat voivat kääntyä huonompaan, mutta myös parempaan suuntaan ja tuota suunnitelmaa voi aina muuttaa jos tilanne niin vaatii eikä tuo ole kiveen hakattu. Elämä muuttuu ja suunnitelmat sen mukana, mutta tavoitteita minulla ainakin on ja niitä pyrin parhaani mukaan myös toteuttamaan. Ja jos tästä ei mitään muuta käteen jää, niin on ainakin kiva potti sitten kasassa, kun se oikea eläkeikä koittaa ja pääsen vihdoin nauttimaan täydestä vapaudesta.

”Miksi työ koetaan niin vastenmieliseksi, mitä sitten elämällään tekee?”

Niin kuin kirjoitin, nautin työstäni todella paljon ja kyse ei ole siitä. Kyse on enemmänkin siitä, että oravanpyörässä juokseminen ja elämän keskittäminen pelkkään työntekoon ei ole ainakaan itsellä haaveena. Tarkoituksena ei ole tietenkään jäädä kaivelemaan napaa sohvalle vaan tehdä elämällään jotain muuta merkityksellistä ja itselleen mielekkäitä asioita. Ja tärkein ajatus tässä taustalla on tämä: työtä ei ole pakko tehdä sen tuoman palkan takia vaan voi tehdä sellaista työtä kuin itse haluaa välittämättä sen tuomasta rahallisesta korvauksesta. Vaikka saisin ”eläkepottini” kasaan, niin todennäköisesti jatkaisin silti työntekoa, mutta en ainakaan nykymuotoista. Voisin kuvitella tekeväni jotain kotoa käsin tehtävää työtä, kirjoittavani kirjoja, käydä kouluttamassa ja motivoimassa ihmisiä, perustavani kahvilan tai kuntosalin tai jotain muuta tällaista mukavaa, jota en edes miellä sinänsä työksi.

Sen lisäksi minulla olisi entistä enemmän aikaa ja jaksamista kaikelle muulle: läheisille, harrastuksille, opiskelulle ja itseni kehittämiselle, matkustelulle ja mikä tärkeintä – ihan vaan itselleni. Minua tai elämääni ei määritä se työ mitä teen vaan se minkälainen olen ihmisenä ja mistä asioista olen kiinnostunut. Itselläni on ainakin työelämän ulkopuolella paljon sellaisia asioita, joille haluaisin antaa enemmän aikaa ja jotka tuovat minulle todella paljon iloa. Jos elämä tuntuu merkityksettömältä ja tylsältä työn ulkopuolella, niin se on silloin huolestuttavaa. Miksei se työn ulkopuolinenkin elämä voisi olla tärkeää ja merkityksellistä?

”Kannattaisi panostaa koulutukseen eikä elää pelkästään myyjän tuloilla.”

Olen koulutukseltani tradenomi, eli olen jo panostanut koulutukseeni jonkin verran, mutta kaupan myyjäksi päädyin ns. tilanteen pakottamana kun muita töitä ei valmistumisen lähestyessä löytynyt ja tämän piti olla vain väliaikainen ratkaisu. Olen kuitenkin viihtynyt työssäni niin hyvin; mulla on mahtavat työkaverit, reilut pomot sekä vaihtelevat ja omaan elämääni sopivat työajat, etten ole kokenut tarvetta vaihtaa vielä työpaikkaa, vaikka palkka ei kovin kummoinen olekaan. Nykyisestä palkastani jää kuitenkin sen verran hyvin säästöön, että asuntosäästäminen, puskurin kerryttäminen, sijoitussuunnitelman noudattaminen ja vielä samaan aikaan kivan elämän eläminen on mahdollista, joten en näe tarvetta vielä vaihtaa. Suuremmat tulot mahdollistaisivat kylläkin sen, että saisin yhä enemmän säästöön, koska kulutukseni ei muuttuisi mihinkään, jonka takia suunnitelmani toteutuminen olisi helpompaa ja nopeampaa. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos hyvin käy, niin opiskelen ensi vuoden tammikuussa finanssialalla töiden ohella!

”Miksi kituuttaa koko elämä, ei se ole elämisen arvoista?”

Tästä olen ihan samaa mieltä. Elämä ei ole elämisen arvoista, jos säästäminen ja sijoittaminen vie kaiken varallisuuden kaikelta kivalta. Elämästä pitää pystyä nauttimaan myös silloin kun laittaa rahaa sukan varteen. Itse nautin elämästäni jo nyt eikä siitä puutu oikein mitään. En kituuta mistään itselleni tärkeästä vaan turhista asioita, joita en koe itselleni tärkeiksi. Sillä saan tarpeeksi rahaa itselleni kivoihin asioihin ja myös säästöönkin.

Pääsin myös vauva.fi -foorumille (elämän yksi virstanpylväs saavutettu :D” ja sieltä löytyi tällainen kommentti: ”tuo myyjä pihtaa aivan kaikessa. Hän ei osta mitään, ei kuluta mitään, ei harrasta mitään, ei matkustele. Syö huonosti..”. Ja tämä ei pidä millään tavalla paikkaansa! Mä ostan edelleen asioita, tavaroita ja palveluita ja kulutan rahaa. Minulla on useita harrastuksia: kuntosali, ratsastus, tanssi, uinti, sijoittaminen, ruuanlaitto, lenkkeily sekä pelaaminen ja luulisi nämä nyt yhdelle riittävän. Matkustelen ulkomaille n. kerran vuodessa ja kotimaan matkailua suosin useita kertoja vuodessa. Väittäisin syöväni keskivertoa paremmin kuin suomalaiset yleensä ja suosin kotimaisia, laadukkaita, ravintorikkaita ja terveellisiä ruokia, joihin panostan myös rahallisesti. Syön myös aika usein ravintolassa ja tykkään itse kokata laadukasta erikoisruokaa. Minulla on myös arjen luksusta aina silloin tällöin: käyn hieronnassa, kampaajalla, löytyy auto, huolehdin omasta ulkonäöstäni ja käydään kylpylässä ym. Eli mä en nyt ymmärrä, mistä tämä mielikuva on syntynyt, etten ollenkaan käyttäisi rahaa tai ostaisi mitään ja kituuttelisin vaan.

”Miten perhe ja lapset sopii tuohon kaavaan?”

Kiitos hyvin. Minulla on jo perhe kasassa, johon ei kuulu lapsia. Elän onnellisessa parisuhteessa, joka toivottavasti kestää loppuelämäni ja mieheni sopii suunnitelmiini kuin nakutettu, jos näin voi sanoa. Jotkut ovat myös miettineet, että mitä jos tuleekin avioero (jos koskaan mennään naimisiin)? No mitä sitten vaikka se avioero tulisi? Avioero maksaa muutaman satasen eikä sen pitäisi kaataa taloutta ja itse ainakin olen taloudellisesti ihan itsenäinen yksikkö tässä parisuhteessa eikä ero muuttaisi taloudellista tilannetta mitenkään muuten kuin sen, että pitäisi itse maksaa asumisesta tulevat kulut kokonaan. Mikään muu ei rahallisesti muuttuisi.

Ja sitten ne lapset. Ne ei kuulu kaikkien tulevaisuuteen eikä sen pitäisi olla mikään olettamus. Jos haluaisin lapsia, suunnitelma olisi ihan erilainen ja paljon pidempi, mutta kun en niitä halua, niin en ole nähnyt mitään syytä sille, miksi minun pitäisi ottaa ne laskelmassani huomioon. Ihmisten pitäisi ymmärtää se, ettei kaikki niitä halua ja se on ihan ok. Saan aika usein kyselyä siitä, että mitäs sitten kun niitä lapsia tulee? Mutta kun niitä ei tule koskaan.

”Tuo on yltiöitsekästä eikä Suomi pyöri niin, että jäädään vain kotiin.”

Jokaisella on omat käsityksensä itsekkäästä enkä koe olevani ainakaan tässä asiassa kovin itsekäs. Tiedän, ettei Suomi tai muukaan maailma pyörisi, jos kaikki eläisi niin kuin minä. Jos kaikki kuluttaisivat saman verran kuin minä, tämä maailma pysähtyisi ja en edes halua kuvitella mitä kaikkea tapahtuisi. Onneksi kaikki eivät elä kuten minä, mutta en koe, että minun tarvitsisi potea huonoa omatuntoa elämäni valinnoilla. Tienaan itse sillä, että muut kuluttavat ja tuovat pörssiin rahaa ja maailma vaan pyörii niin.

Mitä veroihin tulee, niin koen edelleen kantavani korteni kekoon yhteiskunnan puolesta, vaikka vähentäisinkin työtäni tai jäisin kokonaan pois työelämästä. Veroja kuitenkin maksetaan kaikesta: palveluista, ostoksista ja jos et tiennyt, niin myös sijoitusten pääomatuloista. Ja todennäköisesti tulen maksamaan pääomaveroa enemmän kuin maksaisin palkkatyöstäni veroja, joten ihan täysi yhteiskunnan tuottava jäsen olisin edelleen. Kukaan ei voi veroja kiertää ainakaan laillisesti. En ala yhteiskunnan elätiksi, vaan elätän itseni omilla varoillani, mutta kyllä silti ajattelin nostaa omat pienet eläkkeeni käyttöön, sitten kun sen aika on.

Loppufiilikset

Ja tästä laskelmasta vielä. Tämä on minun oma henkilökohtainen laskelmani eikä todellakaan sovi kaikille tai yleiseksi ohjenuoraksi. Jokaisella on omat tulot ja menot sekä kulurakenne ja myös erilaiset tavoitteet elämässä. Tämä ei ollut mikään, että ”hei tee näin, niin voit jäädä pois työelämästä 45-vuotiaana”, ei todellakaan.

Eniten tämän jutun vastaanotossa ihmetytti se, että suurin osa oli heti tosi negatiivisia. Sen tiedän, että juttu oli todellakin liian suppea eikä siinä kerrottu tarpeeksi, mutta se ei ollut minusta kiinni. Mutta se, että edes haaveilen tuollaisesta elämästä, koettiin vääränä. Jokaisella on omat unelmansa ja jos minä haluan jäädä sille ”eläkkeelle” 45-vuotiaana, niin minähän perkele jään. Jokainen saa unelmoida mistä tahtoo ja onhan se parempi jotain tavoitteita olla elämässä ja toimia niiden mukaan, kuin elää täysin päämäärätöntä elämää ja herätä liian myöhään siihen, että olisi ehkä pitänyt tehdä aikaisemmin jotain.

Ja ei, raha tai säästäminen ei määritä koko minun elämää enkä nuukaile kaikessa, vaan pelkästään itselleni turhissa asioissa, jotta voin elää itseni näköistä elämää. Minulle raha itsessään ei merkitse sinänsä mitään vaan sen tarjoamat mahdollisuudet, turva ja vapaus. Se taloudellinen riippumattomuus. Rahan edelle kuitenkin elämäni arvoissa menee rakkaus, terveys ja vapaus ja ilman niitä en tee sillä rahalla mitään. Joten toivon, että kaikkia kolmea riittää koko loppuelämäkseni, mutta sitä en voi koskaan tietää tai ennustaa. Onneksi olen edes taloudellisesti alkanut varautumaan tulevaisuuteen.

Advertisement