Viime kuussa tuli viisi yhteistä vuotta täyteen avopuolisoni kanssa ja tykkään muistella vanhoja asioita ja sitä, miten olemme kehittyneet yhdessä eteenpäin, mutta myös yksilöinä. Mielestäni ihmisten tarinat ovat mielenkiintoisia ja on kiva nähdä, minkälaisella menneisyydellä muut toimivat ja tietää, mitä kaikkea siellä taustalla on. Sen takia haluan avata elämääni vähän enemmän viimeisen reilun viiden vuoden ajalta ja toivon, että tästä saa laajemman kuvan siitä, mistä olen tullut ja mitä asioita olen elämäni eteen tehnyt. Kaikkea en kuitenkaan tässäkään halua avata, koska niistä tulee vaan paha mieli ja haluan elää ihan erilaista elämää nyt enkä velloa vanhoissa asioissa. Tämä ei ole mikään kilpailu siitä, kenellä on mennyt huonoiten vaan rehellinen katsaus siitä, mistä tulen. Tästä tulee pidempi teksti, niin lihavoin pääpointit tekstistä sellaisille lukijoille, jotka eivät jaksa koko litaniaa lukea.
Ja sen vielä haluan sanoa, että onhan mun elämässä tapahtunut vaikka mitä muutakin näiden vuosien aikana, mutta en lähde koko elämääni avaamaan tässä postauksessa, koska siitä tulisi niin pitkä. Mutta siis kaiken kaikkiaan ihan normaalia elämää – töitä, opiskelua, läheisiä, reissuja ja tavallista arkea.
2015
Vuoden 2014 viimeisellä viikolla olin täyttänyt 18 vuotta. Elämä edessä ja oli hieno tunne saavuttaa tuo maaginen lukema ja tulla täysi-ikäiseksi. Opiskelin vielä lukiossa viimeistä vuotta ja keväällä 2015 viimeiset kirjoitukset olivat menossa ja valmistuminen lähestymässä. En tiennyt silloin, mitä elämältäni haluan ja tarkoitus oli lähteä Tampereen yliopistoon opiskelemaan, mutta en enää muista, mitä tapahtui, koska en hakenut mihinkään opiskelemaan, enkä töitäkään. En siis saanut rahaa yhtään mistään vaan vanhempani elättivät minut täysin. Täysi-ikäistymiseni ja aiemman tottumuksen takia tuo kevät/kesä/syksy meni juhliessa ja olin suurimman osan ajasta humalassa.
En oikein ymmärrä, miten pystyin jäämään täysin tyhjän päälle. Ei mitään tietoa mistään, eikä yhtään kiinnostanutkaan tehdä elämäni eteen mitään. Tämä oli minulle outoa, koska olin aina ollut määrätietoinen ja tiennyt haluavani elämältäni paljon. Vuonna 2015 päivän aikatauluni oli suurin piirtein tämä: heräsin aamupäivällä tai päivällä, laittauduin ja lähdin pussikaljalle tai suoraan baariin. Olin viihteellä yötä myötä ja usein tulin vasta aamulla kotiin. Jos en ollut viihteellä, niin selailin vain puhelinta, pelasin pleikkaria, nukuin tai katselin televisiota eli en tehnyt yhtään mitään järkevää. En liikkunut ollenkaan ja söin todella epäterveellisesti.
Kesän lopulla 2015 tapasin nykyisen kumppanini ja siitä eteenpäin elämässäni oli edes jotain sisältöä. Juhlimme edelleen paljon yhdessä, mutta teimme myös asioita selvinpäin kimpassa. Päätin myös syksyllä hakea kouluun mieheni kannustuksella ja pääsinkin Kouvolaan opiskelemaan tradenomiksi ja seurustelun alkuun tuli heti tieto siitä, että etäsuhde on edessä. Olin onnellinen uudesta parisuhteesta, koulupaikasta ja ”uudesta” itsenäisestä elämästäni uudella paikkakunnalla; nyt oli aika kääntää uusi sivu elämässäni.
2016
Muutin Kouvolaan opiskelemaan ja asumaan yksin. Olin tästä innoissani, koska pidän opiskelusta ja nautin yksinolosta ja oli ihanaa päästä itse olemaan vastuussa omasta elämästään. Opettelin maksamaan laskuja, hakemaan tukia ja lainaa sekä hoitamaan raha-asiani ja muut elämän tärkeät jutut itse ja koen, että onnistuin tuolloin jo siinä ihan hyvin. Sain opiskelijana opintotukea, opintotuen asumislisää ja nostin lisäksi opintolainaa ja pärjäsin rahallisesti ihan hyvin ilman, että olisin käynyt töissä opiskelujen ohella. Nyt toivon, että olisin käynyt myös tuolloin jossain määrin töissä, mutta mennyttä ei voi muuttaa. Mutta kaiken kaikkiaan kaikki meni ihan hyvin.
Otin myös itseäni niskasta kiinni ruokavalion, liikunnan ja unirytmin suhteen. Pyrin menemään nukkumaan ihmisten aikoihin ja heräämään hyvissä ajoin, vaikka ei olisikaan tarvinnut mennä mihinkään. Aloitin myös käymään salilla ja innostuinkin siitä todella paljon. Ruokavalioni myös muuttui säännöllisemmäksi ja paremmaksi. Päihteiden käyttö väheni myös huomattavasti vaikka juhlin edelleen sillon tällöin.
Mutta sitten se paska osui kunnolla tuulettimeen ja sairastuin fyysisesti. Minulla oli monta kuukautta todella pahoja vatsakipuja ja muita siihen liittyviä oireita, joita en halua täällä sen enempää avata. Sanotaanko vaan, että joskus kivut olivat niin pahoja, että toivoin vain kuolevani pois, ettei tarvitsisi niistä enää kärsiä. Pahinta kuitenkin oli, että useiden lääkärikäyntien, eri lääkekokeilujen ja leikkauksenkin jälkeen emme koskaan saaneet selville, mikä minua vaivasi ja se herätti epätoivoa ja surua. Pelkäsin oman terveydeni puolesta ja silloin myös pääkoppa alkoi reistailemaan (oli ollut pitkään ongelmia jo aiemmin) ja nuo fiilikset kestivät todella pitkään. Tässä pieni ote ”päiväkirjastani”, joka kuvasti hyvin elämääni silloin.
”Mikään ei pysy sisällä enää
Ei ole minulla voimia elää
Aurinko laskekoon
Pysyköön poissa
Pysyköön varjoissa
Varjoissa noissa”
Noihin säkeisiin voisin koko vuoden 2016 tiivistää. Tämän sairastelu maksoi minulle myös yli 1000 euroa ja se oli opiskelijalle iso raha, joten jouduin silloin turvautumaan toimeentulotukeen ainoan kerran elämässäni ja sain silloin avustusta parin sadan edestä onneksi. Siitäkin selvittiin ja nyt kun mietin tuota aikaa, niin en tiedä miten rahani ovat riittäneet, kun vietin kuitenkin aika samanlaista elämää kuin nyt. Vuoden lopulla kuitenkin mahakipuni vaan loppuivat yhtenä päivänä kokonaan eivätkä ne ole koskaan palanneet ja toivottavasti eivät koskaan tulekaan takaisin. Loppuvuoden 2016 elin normaalia opiskelijan elämää, pääsin vihdoin kouluun paikan päälle, tein kotona paljon tehtäviä, treenasin salilla ja aina vapailla vietin aikaani mieheni kanssa joko minun tai hänen luonaan etäsuhteen takia. Loppuvuosi oli ihan mukava muistaakseni.
2017
Tästä vuodesta piti oikein kaivaa esiin muistoja puhelimen kuvien kautta. Opinnot olivat aika valmiita ja aloin suunnittelemaan opinnäytetyötäni. Työharjoittelut myös lähestyivät ja oli aika etsiä ensimmäistä ”oikeaa” työpaikkaa. Valitsin paikan, menin haastatteluun ja pääsin sinne. Työharjoittelun aikana opin työelämästä paljon – miten muu elämä suunnitellaan työvuorojen mukaan, miten osalle tapahtumista pitää sanoa ei, koska on töitä jne. Suoritin työharjoittelun kesällä ja nostin siis siltä ajalta opintotukea ja -lainaa, koska työharjoittelu oli palkaton. Jos siellä on opiskelevia ihmisiä, niin suosittelen etsimään palkallista työharjoittelupaikkaa ja sellaista, josta on oikeasti hyötyä tulevaisuuden kannalta! Oma työharjoitteluni ei avannut minulle mitään ovia ja koin paikan olleen aika huono valinta työllisyyden kannalta, vaikka opin työelämästä kuitenkin jonkin verran.
Muuten vuosi meni Kouvolassa samalla tavalla – koulua, treeniä ja miehen kanssa vapaiden aikana oleilua. Aika paljon tuli Nastolan päässä käytettyä alkoholia ja käytiin monilla keikoilla ja festareilla. Raha-asiat rullasivat kuin itsestään ja ne riittivät hyvin. Ei oikeastaan mitään kummempaa mainittavaa tästä vuodesta.
2018
Tämä vuosi oli minulle aikuistumisen vuosi. Opinnot lähestyivät loppuaan oikeasti ja oli aika alkaa etsiä töitä. Se oli yllättävän vaikeaa ja käytin siihen aikaa monta kuukautta, lähetin kymmeniä hakemuksia ja kävin useissa haastatteluissa ja siltikään en tullut valituksi. Luulen sen johtuneen työkokemuksen puutteesta, mutta myös heikommasta opintomenestyksestä, koska en suorittanut opintoja parhaalla mahdollisella tavalla ja se kaduttaa minua edelleen usein. Jos tekisin nyt kaiken toisin, lähtisin edelleen opiskelemaan tradenomiksi, mutta panostaisin siihen kunnolla ja etsisin hyvän työharjoittelupaikan ja olisin paljon aktiivisempi. Nyt minulla on koulutus, millä en tee mitään, koska en oppinut siellä oikein mitään (tai muista edes niitä) ja kymppitonnin velat niskassa + ensikertalaisuus käytetty ja tukikuukausia kulutettu.
Toukokuussa tuli soitto nykyisestä työpaikastani, että minut on valittu K-Citymarkettiin myyjäksi. Puhelun jälkeen itkin onnesta miehelleni, olin ihan helvetin iloinen silloin, että olin saanut töitä, koska tulevaisuus alkoi jo vähän ahdistamaan. Silloin sanoin, että myyjän työ on vaan välivaihe, mutta edelleen samassa työssä ollaan, kun olen viihtynyt siellä niin hyvin. Valmistuin myös tradenomiksi kesällä vuoden etuajassa.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minun piti opetella käyttämään rahaa kunnolla. Sain jonkin verran enemmän rahaa kuin mitä sain silloin opiskelijana ja se tuntui hienolta. Tuhlailin myös vähän alkuun, mutta aika nopeasti se loppui. Palkka tuli tilille ja menikin sitten – en kyllä tiedä minne.
Tämän vuoden aikana seilasin myös avoliiton satamaan, kun muutin mieheni kanssa saman katon alle hänen asuntoonsa ja tämä on ensimmäinen kerta, kun asun kenenkään kanssa kaksin samassa asunnossa. Alusta asti meillä on mennyt todella hyvin, pientä kinaa tulee joskus minun sotkuisuudestani, mutta muuten kaikki on hoitunut oikein mallikkaasti. Meillä on erilliset rahat parisuhteessa, joten raha-asioista avoliitossa ei ole tarvinnut sen enempää miettiä, me vain maksetaan muutama lasku yhdessä ja muuten kaikki hoituu samalla tavalla kuin sillon yksin asuessani.
2019
Sama meno jatkui edelleen – töitä, treeniä ja parisuhdetta. Tammikuussa mieheni ehdotti, että kokeltaisiin kuukauden ajan laittaa kaikki menot ylös ja kokeilla säästämistä. Aiemmin hän oli jo vähän puhunut raha-asioista ja esimerkiksi sijoittamisesta, mutta se ei kuulunut kummankaan elämään silloin vielä oikeastaan. Päätettiin sitten kokeilla tuota kuukauden kirjaamista ja se olikin yllättävän kivaa. Se oli myös silmiä avaava kokemus, kun näki selkeästi, mihin ne omat rahat kuluu. En ole ikinä ollut kummoinen tuhlaaja, mutta pieniä summia siellä täällä ja niistä tulikin sitten yhdessä isompi summa. Innostuin noista rahajutuista ihan täysin ja avattiin mulle silloin tammikuussa arvo-osuustili Nordnettiin ja ostin ensimmäistä rahastoani indeksirahasto Suomea silloin jollain satasella.
En enää tarkalleen muista, miten kaikki asiat tuosta jatkuivat, mutta menojen kirjaaminen jäi ja jatkuu edelleen ja siitä tuli sellainen ns. peli itselle – kuinka paljon voin pihistää omissa menoissani ilman, että se vaikuttaa elämänlaatuuni negatiivisesti ja mistä kaikesta voinkaan luopua? Jatkoin myös rahasto-ostamista ja sinne meni kuukaudesta riippuen 0-150e ja huomasin myös, että jää ihan hyvin rahaa säästöön, kun tsekkailee mihin rahat menee ja mietti ostoksiaan vähän tarkemmin.
Aloin myös vähän opiskelemaan sijoittamista, luin muistaakseni pari kirjaa ja tutkin netistä juttuja, mutta edelleen samalla mentaliteetilla tein ostoksia – silmät kiinni ja sinne päin (samaa jatkan edelleenkin). En ole koskaan pitänyt sijoittamista mitenkään vakavana asianana, se on vaan mulle paikka säilyttää ylimääräisiä rahoja, josta todennäköisesti vuosien kuluessa tulee tuottoakin hyvin. Ikinä en ole mihinkään pikavoittoihin uskonut ja sijoittamisen aloittaessani päätin, että se on pitkäaikainen sitoumus eikä rahoja oteta ulos pariin kymmeneen vuoteen.
Ensimmäisen säästövuoteni aikana sain säästöön reilu 3000 € ja olin todella tyytyväinen. Pienillä muutoksilla: säästäminen prioriteetiksi, turhat ostokset pois, menojen kirjaaminen jne. sain tuloksia aikaan ilman, että se oli mistään pois. Minulle säästäminen on tullut vähän niin kuin itsestään. En ole ikinä ollut överikalliiden asioiden ystävä tai tuhlannut mielettömiä määriä rahaa muutenkaan (paitsi ehkä silloin kuin ne oli jonkun muun rahoja), joten minulla ei ole ollut esimerkiksi mitään velkaa opintolainan lisäksi tai osamaksuja hoidettavana. Tein vain päätöksen, että kokeilen säästämistä ja talouteni hallintaan ottamista ja pienin askelin etenin eteenpäin. Tämä vuosi tuntui hyvältä alulta ja joulukuussa löinkin lukkoon uuden tavoitteen seuraavalle vuodelle – kasvattaa bruttovarallisuuteni 10 000 € ja silloin se tuntui sellaiselta tavoitteelta, johon en tule pääsemään seuraavana vuonna.
Aloitin lokakuussa myös Instagram-tilini pitämisen ja tulin ns. kaapista ulos. En mainostanut sitä mitenkään kavereille tms., mutta jotkut heistä sinne eksyivät, mutta halusin pitää sen jollain tavalla pois muusta elämästäni, koska ihmisillä on niin paljon eri käsityksiä rahasta enkä halua, että tietyt henkilöt koskaan löytävät tuota tiliäni. Sen takia tuli älä kuluta yli. Sain paljon hyvää keskustelua aikaiseksi heti alkuun ja oli todella mielenkiintoista huomata, että on olemassa paljon ihan samankaltaisia ihmisiä kuin minä ja että rahasta voi puhua ihan avoimesti.
2020
Ensimmäinen kunnon säästövuoteni. Loppuvuodesta 2019 lyöty kymppitonnin tavoite lukkoon ja sen pohjalta pyrin tekemään edelleen parempia valintoja. Kesällä päätin, että maksan itselleni ensin eli ennen kuin maksan mitään muuta, päätän haluamani säästösumman (tavoittelin usein 40 % tuloistani, ei onnistunut joka kuukausi) ja siirrän sen eteenpäin muille tileille. Tämä muutti säästösummieni kokoa huomattavasti ja nyt on ihan huomaamatta jäänyt useita satasia enemmän kuussa säästöön, kun tietää, että ne tilillä olevat rahat on pakko riittää kuun loppuun saakka ja se on ohjannut kulutustani.
Tänä vuonna olen lukenut todella paljon kirjoja, varmaan useampia kymmeniä. Ne käsittelevät rahaa, sijoittamista, säästämistä, minimalismia, itsensä kehittämistä, oravan pyörästä pois pääsyä jne. ja ne ovat kehittäneet ajatusmaailmaani todella paljon. Vielä en ole maaliin päässyt tietenkään, mutta hyvällä mallilla ollaan sen suhteen, että minkälaista elämää haluaisin. En olisi koskaan voinut kuvitella, että haluan vain rauhaa elämääni. En kiirettä, en ylimääräistä häslinkiä, tavaraa tai ihmisiä ympärilleni ja haluan yksinkertaistaa elämääni huomattavasti. Nämä kirjat ja ajatusmallin muutos ovat auttaneet siinä, että vihdoin yli kymmenen vuoden melankolian ja masennuksen jälkeen koen elämässäni olevan toivoa ja usko siitä, että eläminen voikin olla ihan kivaa. Joskus muutama vuosi sitten vastasin juhlissa kysymykseen: ”mikä on elämän tarkoitus” lyhyesti vaan ”kuolla”, ja silloin huomasin, että ajatuksissani on ehkä jotain vikaa. Vieläkään en ole elämäni tarkoitusta löytänyt, mutta sitä kovasti tässä etsiskelen ja tiedän sen kuitenkin olevan olemassa.
No joka tapauksessa jonkunlaista elämän tehtävää tässä on tämän vuoden puolella aloiteltu, nimittäin taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista. Koko ajan tavoitteeni ja usko itseeni ovat kasvaneet ja uskallan jopa unelmoida asioista. Sen takia olen itseni kanssa sopinut, että eläkkeelle asti en tee töitä vaan kasvatan varallisuuttani sijoittamalla niin paljon, että jossain vaiheessa mun ei tarvitse tehdä töitä rahan takia vaan sen takia, että haluan tehdä jotain. Ja voi olla, etten enää teekkään jossain vaiheessa enää mitään ”oikeita” töitä ja olen laskeskellut, että 45-vuotiaana työelämästä pois hyppääminen olisi mahdollista. Haluan elää arvojeni (terveys, rakkaus, vapaus) mukaista elämää nyt ja aina ja koen, että riittävällä taloudellisessa turvalla ja vapaudella saavutan näitä asioita.
Olen kokenut työminäni kanssa tänä vuonna pientä kriisiä. Nykyinen työ on kivaa, mutta liian helppoa. Haluan kuitenkin päästä helpolla, mutta haluan paljon palkkaa, mutta toisaalta taas tulen hyvin toimeen nykyiselläkin ja en halua vastuuta, joka suuremman palkan mukana tulee. Haluan vuorotyötä, en halua vuorotyötä. Mielipiteeni tästä vaihtelee joka päivä enkä oikein tiedä mitä haluan, joten olen nyt päättänyt jatkaa nykyisessä työssäni (eilen kyllä hain töihin muualle) ja katsoa, mihin tämä etenee. Kouluunkin piti mennä, mutta se meni vituiksi omasta huolimattomuudesta johtuen, mutta ihan hyvä niin, koska olisi ollut liian paljon kaikkea, kun kesäkuussa aloitin kolmannen työni media-assistenttina ja aloitin taas ratsastamaan aktiivisemmin ja aloitin myös tanssin ja ostin maastopyörän..
No mitenkäs se korona? Ei mitenkään. Tämä on ollut ehdottomasti elämäni paras vuosi ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun voin sanoa näin. Korona ei ole vaikuttanut työllisyyteni millään tavalla (eikä oikeastaan voisikaan mun luottamusmiesaseman takia), rahaa on jäänyt enemmän säästöön kun ei ole oikein voinut käydä missään ja olen löytänyt sitä etsimääni rauhaa enemmän, kun on saanut olla kotona vaan ihan rauhassa ja useimmiten yksin.
Se kymppitonnin tavoite tuli täyteen muuten lokakuussa jo wuhuu. Muutenkin kaikki asettamani taloudelliset tavoitteet tuli saavutettua ja kaiken kaikkiaan sain säästöön vähän yli 7000 € eli reilu 30 % palkastani (joka on ollut nettona noin 20k työvuosinani) ja puskuri on nyt kasassa ja jatkossa kaikki säästetyt eurot menee ASP-tilille ja sijoituksiin. Uudet tavoitteet asetettu ensi vuodelle ja ne ovat lyhykäisyydessään nämä: 20k varallisuus ja 50 % tuloista säästöön ja näillä mennään kohti ensi vuotta. Muilla elämän osa-alueilla on mennyt hyvin, olen saanut elämääni uusia harrastuksia ja olen liikkunut monipuolisemmin ja useammin kuin ennen, ruokailut on kunnossa ja rauhaa on löytynyt.
Kaiken kaikkiaan todella onnistunut vuosi, josta jäi käteen hyvät säästöt, paljon hyviä muistoja sekä lisää tietoa ja sitä kautta uskallusta kokeilla omia rajojaan enemmän. En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että minä voisin säästää näin paljon tai saada tällaisia rahoja kasaan (enkä halua tämän olevaan mikään fleksausjuttu) saatika edes unelmoida siitä salkun koosta, mikä todennäköisesti minua odottaa muutaman kymmenen vuoden päästä, mutta kun tajusin sen, että se on ihan mahdollista ihan tavallisellekin ihmiselle, niin ääni on ollut kellossa ihan erilainen ja tulokset ovat olleet paljon parempia. Nyt olen hyvällä vaurastumisen tiellä, enkä koe, että mikään voisi minua estää.
Kaiken kaikkiaan olen näinä vuosina aikuistunut ihan mielettömästi. Ja sen vielä haluan sanoa, että sillä ei ole mitään väliä, minkälainen olet ollut ennen tai mitä menneisyydessä on tapahtunut, koska se oli silloin. Aina voi kääntää elämänsä suunnan ja pyrkiä kohti parempaa ja itselleen mielekästä elämää. Kenenkään kohtaloa ei ole etukäteen lyöty lukkoon vaan jokainen on vastuussa omasta elämästään ja onnestaan. Minä koen olevani nyt hyvällä tiellä, mutta ei se ilmaiseksi ole minullekaan tullut. Se on vaatinut päätöksiä ja tekoja, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois tai kadu mitään. Nyt on niin paljon parempi.
En koe, että näinä vuosina olisin luopunut mistään vaan olen löytänyt elämääni vaan itselleni mielekästä sisältöä, kun ennen hain sitä ihan vääristä asioista ja loppujen lopuksi en edes nauttinut niistä. Pitää kuitenkin muistaa, ettei elämää pidä ottaa liian vakavasti ja minunkin kaikki tavoitteet jne. saattaa kuulostaa jonkin korvaan aika kovilta, mutta ne muotoutuu elämän mukana kuitenkin eikä mikään asia ole kiveen hakattu.
ps. kun selasin kuvia tätä postausta varten, niin tulin aika onnelliseksi tuosta gallerian sisällöstä ja sieltä näkee hyvin sen, mihin suuntaan elämä menee. Isoin kiitos tästä kaikesta kuitenkin kuuluu miehelleni, joka on ollut tuki ja turvani kaikki nämä vuodet ja jonka ansiosta olen tässä nyt. Kiitos.
Älä kuluta yli 